Sivut

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Tuleva täti ylpeänä esittää

Tiedättekös, minusta on tulossa täti! Olen aivan innoissani, saavathan lapseni ensimmäisen ekaserkkunsa minun puolelta sukua.

Tässä esittelyssä ensimmäiset neulomukset suvun tulokkaalle.

Inspiraation setin raitoihin ja myssyn malliin sain Marittan blogista, tarkemmin sanottuna tästä postauksesta.

Malli: Myssy on tehty "Norwegian Sweet Baby Cap" (Ravelry) -myssyn ohjeella muutoin, paitsi reunus on 2o1n -jousteella ohjeen ainaoikein -reunuksen sijaan. Myös silmukkaluku on pienempi kuin ohjeessa (muistaakseni 117)
Lanka: SandnesGarnin Lanettia (100% merinovillaa ja niiiin ihanan pehmeää!)
Puikot: 2,5
Kulutus: Koko setti yhteensä 51g
Muuta: Täältä löytyy mainio ohje tiimalasikantapäälle, jolla ainakin minä olen onnistunut saamaan reiättömät saumat.

 
Tarkoitus oli neuloa ihan vastasyntynen kokoa, mutta muistaakos sitä kuinka pieniä ne vastasyntyneet oikeastaan onkaan. No, jos tuli liian isot, niin eiköhän noille tule käyttöä sitten kun vauva kasvaa.


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sukkasatoa ja kommeet orvokit


Nämä blogipäivitykset laahaavat nyt armotta perässä, kun on niin paljon kaikenlaista muutakin puuhaa. Mutta parempihan se on myöhään kuin ei milloinkaan.



Nämä raitasukat valmistuivat syyskuussa. Työkaveri neuloi sukkia Novitan Polku -langasta, ja värit näyttivät niin houkuttelevalta, että niinhän minunkin mukaani tarttui kaksi kerää Polkua. Aloitin kärjestä ja muotoilin omaan jalkaan passeleiksi.

Malli: Kärjestä alkaen perinteisellä vahvistetulla kantapäällä. Koko 39/40
Lanka: Novita Polku, värit Paprika ja Munakoiso
Puikot: 2,75
Kulutus: 68g
Liukuvärjätyn langan raidoittaminenhan on ihan huippukivaa, joten samalla linjalla piti jatkaa. Nämä vihreäraitaiset nilkkasukat menevät äidilleni edellisessä postauksessa esitellyn huivin seuraksi.

Malli: Kärjestä alkaen perinteisellä vahvistetulla kantapäällä. Koko 36/37
Lanka: Regia Hand-dye Effect
Puikot: 2,75
Kulutus: 47g

Olen ilmoittautunut tämän syksyn Sukkasatoonkin, mutten ole saanut aikaiseksi postattua sinne vielä edes tervehdystekstiä. Saas nähdä huolivatko minut vielä joukkoon (muistaakseni olen merkitty keräämään satoa Heinälatoon).


Tässä parin viime vuoden aikana on tullut neulottua huiveja äidille(kaksin kappalein), anopille, mummoille (toinen sai omansa jo ennen bloginpidon alkua, joten en voi linkittää) ja mieheni mummolle. Seuraavaksi haluan muistaa huivilla kummitätiäni. Viime viikonloppuna täti pistäytyi hypistelemässä lankavaihtoehtoja ja selaamassa erilaisia huivimalleja. Hän tykästyi Echo Flower shawliin ja teetee Elegantin turkoosiin sävyyn. 

Tämä "Kaikukukka" minulla onkin ollut puikoilla jo kerran aiemmin, mutta tuolloin lanka ja malli eivät jotenkin kohdanneet ja yritelmä piti purkaa. Muistelen myös, että ohje tuntui tuolloin aika vaikealta ja monimutkaiselta. Saas nähdä miten tuo Elegant alkaa taipumaan Kaikukukaksi, ja onko neuletaitoni kenties kehittyneet edellisestä yrityksestä, vai täytyykö mallia vaihtaa helpommaksi.
Sitten vielä lopuksi ne otsikossa kehuskelemani kommeet orvokit :).

En muista, milloin viimeksi minulla olisi ollut lokakuussa näin kauniita orvokkeja! Etenkin, mun nämä ovat kukkineet tuossa samaisessa parvekelaatikossa jo vapusta saakka. Heinäkuun lopulla leikkasin ne kertaalleen n. 5cm:n kantaan ja kiikutin pariksi viikoksi aitan pieleen vahvistumaan uudelleen. Nyt ne elävät vähän niinkuin uutta kukoistuskauttaan. Hoito-ohjeina on ollut vaan että mahdollisimman vähän vettä ja mahdollisimman paljon nyppimistä Kahdesti muistan antaneeni niille lannoitetta. Mun söpöläiset <3.
Hei ja kiitos vielä kaikille ihanista paranemistoivotuksista! Selkä on jo oikeastaan aivan entisensä tuon noidan nuolen jäljiltä. Onhan minulla ollut näitä aiemminkin, mutta nyt sattui sitten ekaa kertaa työelämässä ollessa. Pitäisi alkaa jumppaamaan selkä- ja vatsalihaksia, etteivät pääsisi noin julmasti venähtämään.

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille blogini lukijoille! :)