Sivut

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Oppitunti

Tein sitten boleron. Opin (tai lähinnä palautin mieleeni) seuraavaa:
  • jos ohje on mohairlangalle, ei silmukkamäärät välttämättä mätsää seiskaveikalle...
  • jos haluaa istuvan neuleen, kannattaa tehdä riittävän suuri mallitilkku. Reilun kymmenen silmukan ja muutaman rivin tuotos ei ihan välttämättä kerro koko totuutta...
  • jos heti alussa näyttää että koko on pielessä, niin kannattaa harkita tarkkaan jatkaako neulomista...
  • jos ohjeessa kappaleen kooksi ilmoitetaan 50cm, niin silloin kannattaa lopettaa neulominen niillä tietämillä, eikä suinkaan jatkaa lähemmäs kymmenen senttiä yli VARSINKAAN kun mallineule on joustavampaa kuin alkuperäisen ohjeen....

Joo, siis tulihan pitkästä aikaa mokailtua. Löysin kivan väristä sukkalankaa ja tahdoin siitä lämpimän boleron. En jaksanut laskeskella silmukoita enkä neuloa kunnon mallitilkkuja, vaan luotin siihen että tällaiset mallit ruukaa olla niitä vansaisfitsool-tyyppisiä.  Ironista tässä on vielä se, että tiesin varsin pian kuinka tämän projektin kanssa tulee käymään. Silti jatkoin itsepintaisesti neulomista. No okei, tämä oli minulla ainoana neuleena mukana Rukan talvilomareissulla ( = autossa istumista melkein 400km suuntaansa), joten hirveästi ei huvittanut matkaa tehdessä alkaa silmukoiden kanssa säätämään. Ja sitten neuloa hurruuttelin vielä pitkät pätkät ylimääräistä, ihan vaan neulomisen riemusta. Tuloksena siis bolero, jonka selkäosa on ihan liian leveä ja pitkä suhteessa joustinneuleeseen.


Kuvissa tämä näyttää jopa ihan siedettävältä. Todellisuudessa selkään ja kainaloihin jää melkoiset pussit. Ei sellaiset sattuis olemaan tällä hetkellä muotia?

Muuta valmista ei edelleenkään ole esittää, mutta keskeneräisiä sitäkin enemmän. 


Puikoilla on kolme huivia: jo aiemmin esitelty Triinu, jota kiertää nyt jo yli 800 reunapitsisilmukkaa. Yksi reunapitsikerros vastaa silmukkamäärältään yli kymmentä kerrosta huivin kuvioneuletta, joten liukuvärjäys ei ihan pääse oikeuksiinsa reunuksessa. Suunnitelmissa on jonkinsorttista väreillä kikkailua.

Kuvassa esiintyvä musta möhkäle on 34 leaves shawlette, joka on suurennettu versio aiemmin neulomastani 22 leaves shawlettesta. Tämä huivi on kuolettavan pitkäveteisessä kavennus-langankierto-kavennus-langankierto -vaiheessa, ja jatkuu sitten joskus kun  inspiraatio taas löytyy.

Välipalaksi oli siis pakko aloittaa Liftari (ravelry), jonka muoto ja yksinkertaisuus viehätti minua niin kovasti, ettei auttanut muu kuin ostaa ohje, pari kerää markettilankaa ja ottaa huivi puikoille.

Huiveilla huvittelua siis tämä neulomiseni tällä hetkellä :).

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

788 silmukkaa

Kun mitään valmista ei ole syntynyt moneen päivään, niin postataanpa sitten muusta.

Puikoilla on Triinu-huivi ihanasta virolaisia huivimalleja käsittelevästä "Pitsihuivit neuloen" -kirjasta. Halusin tehdä tähän suorakaiteen muotoiseen pitsihuiviin reunapitsit ympäriinsä, kun mallissa ne tulivat vain päihin. Nyt on sitten poimittu silmukoita ihan urakalla. 



Laskeskelin poikoilla olevan 788 silmukkaa, ja joka toinen kerros niitä tulee kahdeksan lisää. Taitaa olla oma henkilökohtainen silmukkaennätykseni. Voin kuulkaa sanoa, että yhden kerroksen neulominen kestää ja kestää ja kestää. Knit Pron kaapelinyhdistäjät ovat käytössä ekaa kertaa ja ovat kyllä oivallinen apu tällaisen reunapitsin tekoon.

On täällä tehty muutakin kuin värkätty pitsihuivia:

Irtonainen sähkölevy on oiva apu uudessa keittiössämme, kun mehumaija ei toimi induktioliedellä.

Oikealla yläkulmassa ei roiku lapsi, ainoastaan tyhjä puku kera kuomakenkien :)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Ysipuoloset

Kun kerta perheen naisväki sai uudet sukat, niin pitihän sitä miehellekin <3. Sain syksyllä Sny-kierroksella Simpuralta Fabelia kauniissa värisävyissä, ja heti oli mielessä että näistä tulisi hyvät miesten sukat. Kärjestä aloitin, jotta sain käytettyä langan mahdollisimman tarkkaan. Miehelläni on hoikat jalat, ja tähän asti olen aina onnistunut tekemään hänen sukistaan pikkuisen liian väjät. Nyt sovittelin sukkaa ahkerasti neulomisen aikana ja kerrankin tuli sukat jotka isuvat kuin valettu.



Mieheni antoi sukille arvosanaksi 9½. Ei voi kuulemma kymppiä antaa, kun muuten ylypistysin liikaa...



Malli:Kärjestä ylöspäin omalla peruskaavalla
Koko: 42-43
Lanka: Dropsin Fabel
Kulutus: enpä ole muistanut punnita, mutta melkein 100g
Puikot: 2,25
 
Tällä hetkellä puikoilla on mm. ohutta pitsiä viime kesänä ostetusta Zauberballista. Onpas mukavaa vaihtelua kutoa vaihteeksi tosi ohutta (100g~800m, puikot taitavat olla 3,25) pitsiä.
 
 

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tunnustelua

Piti postata sukista, mutta kameran akku loppui juuri kun piti napata sukista kuvat. Niinpä sukkapostaus jää seuraavaan kertaan, ja sen sijaan tunnustan.


"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

Sain tämän Tunnustuksen Villakeränen -blogin Minnalta. Olen tunnustuksesta hämmentynyt ja iloinen, kiitos kaunis!

Tässäpä sitten kysymyksiin vastauksia:

1. Milloin aloitit blogisi?.

Syksyllä 2009. Eka postaus löytyy täältä :). Blogin ensipäivinä postasin mm. Sunnuntaisukista ja Serkkupojan ristiäislahjuksista.


2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Käsityöblogihan tämä. Tuleehan sitä kirjoitettua joskus kaikesta muustakin. Viime keväänä perustin myös toisen blogin, Koti Rinteellä, jonne oli tarkoitus laittaa juttuja uuden kotimme remontin etenemisestä, sisustusjutuista ja muista ”homing –aiheista”, mutta jotenkin tuo innostus toisen blogin kanssa sitten lopahti. Pitäisiköhän sitä viritellä uudelleen?


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Jaa-a. Enpä ole ajatellut että tämä olisi mitenkään erityinen muihin käsityöblogeihin verrattuna. Aika perinteisellä kaavalla mennään :).


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen varsin herkästi asioista innostuvainen. Niinpä aloitin oman blogin pitämisen varsin pian siitä kun ylipäänsä löysin käsityöblogit netistä. 


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin mielelläni kuluttaa enemmän aikaa kuvien ottamiseen ja blogitekstien kirjoittamiseen. Monesti tulee räpsittyä vaan nopsasti jotain ja sitten kirjoitetaan ilman suurempia pohdintoja. Kun olisi sitä armasta aikaa…

 
Ja koska tunnustuksen saaminen tuntuu ainakin minusta kivalle, jaan tätä mielellään eteenkin päin.
  • Marittan marittan -blogi pursuaa kauniita neuleita ja raikkaita värejä
  • Anniinan Puikko hukassa  on niin pirteä ja monipuolinen
  • Annikan Sweet things -blogista löytyy paljon ihania ideoita neuleiden ja askartelun parista
  • Agathan Viivasolla -blogissa olen ihastellut mm. useita kauniita huiveja
  • tiinaniitin eriparivillasukka on pullollaan kauniita neuleita ja kirjoiustyyli mukavan selkeää.
Lopuksi vielä muutama tunnelmakuva laskiaiselta. Vietimme laskiasta omassa rinteessä, minne mies on tampannut moottorikelkalla mainion mäen. Laskimme mäkeä, paistoimme makkaraa ja kahvittelimme. Laskiaispulliakin leivoin (ja tämä todella ansaitsee tulla mainituksi, sillä edellisen kerran on tullut leivottua pullaa ehkä noin kymmenen vuotta sitten!), mutta ne katosivat parempiin suihin ennen kuin ehdin (muistin) napata kuvaa :).





perjantai 4. maaliskuuta 2011

Helmikuu 2011

Helmikuu oli huippu neulomiskuukausi siinä suhteessa, että vihdoin sain kulutettua einiinihkulankoja lankakaapistani vähemmälle. Ja toki aina väliin piti tehdä terapiatyöksi joku ihkulankajuttukin :).



16 neuletta/virkkuuta:
  • 4 pipoa
  • 3 kämmekkäät
  • 3 koria
  • 3 sukat
  • lapaset
  • huivi
  • patakinnas
Lankaa näihin kului yhteensä 2484g

Laitanpas tähän vielä muutaman maisemakuvan eiliseltä illalta. Kuvat on otettu pihastamme viiden jälkeen illalla auringon laskiessa. 

Aitan peltikatolta tuli lumet alas

Tuuli tiputteli ja kuljetteli melkoisen määrän oksia vanhoista pihakoivuistamme

Koko talven rakenteilla olleet lumilinna ja -heppa taitavat olla nyt maksimimitoissaan.    


tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tiimisukat

Lankakaappiini on kerääntynyt kohtuullisen paljon Nalle-lankaa. Skew-sukkia pitäessäni olen tullut siihen lopputulokseen että Nalle-paksuinen lanka (100g ~ 260m) on parhaan paksuista sukkalangaksi:  lopputulos ei ole liian paksu, mutta kuitenkin lopputulos lämmittää mukavasti. Niinpä kaivelin esille nallekassistani kaikkein pirteimmät värit ja pistin puikot viuhumaan. Ja tässä perheemme naisväki esittelee uusia kevätsukkasiaan:


Kaikissa sukissa raidan leveys on 3 kerrosta. Toisena lankana on yksivärinen Nalle ja toisena sitten pätkävärjättyä.


Malli: Kärjestä aloitettu, perinteinen vahvistettu kantapää, varren resori 3o1n. Koko 39
Lanka: Novita Nalle
Puikot:
Kulutus: 82g
Malli: Kärjestä aloitettu, perinteinen vahvistettu kantapää, varren resori 3o1n. Koko 28-29
Lanka: Novita Nalle
Puikot:
Kulutus: 53g


Malli: Varresta aloitettu, perinteinen vahvistettu kantapää, varren resori 3o1n. Koko 24-25
Lanka: Novita Nalle
Puikot:
Kulutus: 45g



 Kevät tulee, jei!!